Vanhemmuuteen, niin kuin muuhunkin elämään, kuuluu oleellisena osana sössiminen. Sössiminen on hanurista, etenkin kun kärsijäksi joutuu oma rakas kullannuppu. Vanhemmuudessa virheen tekeminen saa useat kärvistelemään infernaalisessa syyllisyydentunteessa ja tämä on mielestäni surullista sekä usein täysin turhaa. Etenkin kun nämä ”virheet” ovat usein aivan mitättömiä ja niillä ei tuon itsesyytöksen ohella ole mitään muita seurauksia.  Olen luonteeltani taipuvainen itseni ruoskimiseen ja tämän tiedostaen olen pyrkinyt löytämään keinoja siihen, että osaisin purkaa rakentavalla tavalla ne tilanteet, jossa tunaroin vanhemmuudessa (siis ne, mitkä jäävät kalvamaan). Minulle toimivin keino on ollut tehdä sössiminen näkyväksi. Kun kerron asiasta ääneen tai kirjoitan mitä on tapahtunut, se saa järkevämmät mittasuhteet ja tunnelataus tapahtunutta kohtaan purkautuu.  Tässä esimerkki…