Vanhemmuudessa epäonnistuminen
Vanhemmuuteen, niin kuin muuhunkin elämään, kuuluu oleellisena osana sössiminen. Sössiminen on hanurista, etenkin kun kärsijäksi joutuu oma rakas kullannuppu. Vanhemmuudessa virheen tekeminen saa useat kärvistelemään infernaalisessa syyllisyydentunteessa ja tämä on mielestäni surullista sekä usein täysin turhaa. Etenkin kun nämä ”virheet” ovat usein aivan mitättömiä ja niillä ei tuon itsesyytöksen ohella ole mitään muita seurauksia.
Olen luonteeltani taipuvainen itseni ruoskimiseen ja tämän tiedostaen olen pyrkinyt löytämään keinoja siihen, että osaisin purkaa rakentavalla tavalla ne tilanteet, jossa tunaroin vanhemmuudessa (siis ne, mitkä jäävät kalvamaan). Minulle toimivin keino on ollut tehdä sössiminen näkyväksi. Kun kerron asiasta ääneen tai kirjoitan mitä on tapahtunut, se saa järkevämmät mittasuhteet ja tunnelataus tapahtunutta kohtaan purkautuu.
Tässä esimerkki yhdeltä päivältä, jolloin illalla tuntui siltä, että olen epäonnistunut kaikessa:
Tän päivän opit…
1. Kun viet lapsen ulkoa sisälle, vähennä sen vaatteita
2. Jos et ole tehnyt kohtaa yksi, vähennä niitä viimeistään kun lapsi huutaa ja on tulikuuma ja anna sen olla riittävän pitkä aika viilentymässä ennen kun TAAS puet sen ja laitat kuumissaan rattaisiin.
3. Jos edelliset kaksi kohtaa jää tekemättä niin viimeistään kotona viilennä lapsi KUNNOLLA
4. Kun kaikki edelliset kohdat jää tekemättä, älä ihmettele että lapsi ei suostu syömään enää ennen nukkumaan menoa
5. Kun lapsi on valvonut sängyssään 1,5h kiltisti hiljaa tuttia lutkuttaen, älä ylianalysoi ja tulkitse sitä niin, että nyt sillä on nälkä ja se ei siksi saa unta
6. Kun annat kohdasta viisi huolimatta lapsellesi ruokaa, vaikka hän ei sitä pyydä ja rikot näin lapsen totutun iltarutiinin, älä ihmettele jos lapsi virkoaa eikä saa unen päästä kiinni
7. Jos huomaat kaiken tämän jälkeen lapsen pyjamassa puklua, älä ajattele että ei hän ehkä huomaa sitä kun sinäkään et meinannut huomata… Hän huomaa AINA ja se pyjama pitää vaihtaa ennemmin tai myöhemmin. Vai tykkäätkö itse nukkua omassa oksennuksessasi…
8. Kun kerran menit syöttämään, muista myös RÖYHTÄYTTÄÄ! Tai jos et muista niin se kiljahtava äkillinen karjaisu tarkoittaa myös sängyn pohjalta sitä että pitäisi saada röyhtäistä.
Koska fiilis lapseni rääkkäämisestä ja hänelle takuuvarmojen traumojen aiheuttamisesta oli tuona iltana tosi vahva, ei riittänyt, että kirjoitin asiat systeemistäni ulos vaan jaoin lisäksi epäonnistumiseni Johannalle. Ja olo helpotti heti vaikka vuoden mutsi-palkintoa en tästä päivästä odottanutkaan. Uskon, että omien törttöilyjen jakaminen toisille vanhemmille auttaa meitä kaikkia myös pikkuhiljaa suhtautumaan vanhemmuuteen ja siinä tapahtuvien luonnollisten erheiden käsittelyyn rennommin. Tapahtuneen jakaminen mahdollistaa usein sen, että tilanteelle voi vaikka nauraa jonkun toisen kanssa. Mulle huumori on aina ollut paras lääke itseni piiskaroinnin toppuutteluun ja kunnon röhönaurut lisää muutenkin elämänlaatua merkittävästi.
Ajattelen, että tiukkapipoisella suhtautumisella vanhemmuuteen saadaan vain tiukkapipoisia lapsia. Ja koska en toivoisi omastani sellaista, pyrin parhaani mukaan ottamaan löysin rantein myös silloin, kun kaikki menee päin persettä. Ja ajoittain kun tämä on erityisen vaikeaa, muistelen yhden ystäväni viisaita sanoja: ”jostain sen lapsen pitää kuitenkin ne traumansa saada, jotta on aikuisena sitten terapiassa jotain juteltavaa.”
