Olen melko rohkea tyyppi, enkä varsinaisesti pelkää kipua. Olen harrastanut kontaktilajeja, enkä säikähdä parista mustelmasta. Mutta neuloja vihaan yli kaiken. Etenkin sellaisia, joiden tarkoitus on tehdä minuun reikä josta otetaan verta. Rokotukset ja sellaiset vielä jotenkuten menee, mutta oman veren näkeminen saa minut taantumaan viisivuotiaan tasolle. Näinpä juhannuksen alla saamani diagnoosi raskausdiabeteksestä sai minut tolaltani. Ei sen ruokavalion takia, olinhan omaehtoisesti aloittanut sen jo pari kuukautta ennen tätä varsinaista diagnoosia, eikä se tuottanut minkäänlaista ongelmaa. Hepulin sai aikaiseksi tietoisuus siitä, että joudun pistelemään itseäni verensokereiden mittaamiseksi. Jos olisin tuolloin tiennyt, että paria kuukautta myöhemmin piikittelen itseäni sentin syvyydelle vatsaan verenohennuslääkkeiden takia, se pikkuinen sormen pintaan tuikkaaminen ei ehkä olisi tuntunut…