Mitä viimeinen vuosikymmen on tarjonnut minulle

Tämä vuosikymmen oli ensimmäiseni aikuisena koettu. Olin sen alussa 25-vuotias, juuri avoeron tehnyt uraohjus, jonka viikonloput olivat vähintään yhtä vauhdikkaita kun työntäyteiset arkipäivät. Treenasin aivan hulluna, olin juuri löytänyt crossfitin ja juossut elämäni ensimmäisen puolimaratonin. Vauhtia oli lasissa noin 150km/tunnissa.

Täyttäessäni kolmekymmentä, totesin, että vuokra-asuminen saa riittää. Haluan oman kodin. Helsingin vuokrataso on sen verran kova, että siinä vuokranmaksun ohella käsirahan kerääminen on melko hidas projekti. Tein suunnitelman ja päätöksen ”säästövuodesta”, jonka ajaksi muutan vanhempieni luokse heidän ihanaan omakotitaloon Keravalle. Olen todella kiitollinen vanhemmilleni tästä mahdollisuudesta. Tämä oli taloudellisesti upea mahdollisuus, mutta erityisen iloinen olen siitä, että sain jakaa heidän kanssaan aikuisiällä asumisen. Koen että se on vahvistanut suhdettani molempaan vanheempaani entisestään.

Hyvin pian Keravalle muuton jälkeen tapasin (lue: löysin Tinderistä) nykyisen puolisoni, kolme vuotta myöhemmin menimme naimisiin ja tänä syksynä perheeseemme syntyi vauva.

Viimeiseen kymmeneen vuoteen on mahtunut rutkasti opiskelua (kaksi tutkintoa ja kolmannen aloitus), hurjasti työntekoa (viisi eri duunia, kahdessa yrityksessä), ensiasunnon osto,  kaksi eroa ja yhdet häät, uusia ystävyyssuhteita (muutama vanha on päässyt myös hiipumaan), uusia harrastuksia (erityiskiitos Helsinki Roosters mahtavasta vuodesta 2017 jenkkifutiksen parissa) ja nyt viimeisimpänä raskaus ja lapsen syntymä.

Huhhuh, melkoista menoa ollut nämä edelliset kymmenen vuotta. Seuraavilta odotan myös vauhtia ja muuttuvia tilanteita. Jos ei muuten, niin tuo elämääni nyt neljä kuukautta rikastuttanut sänkynsä pohjalla tuhiseva ihanuus tulee takuulla niitä tarjoamaan.