• vauva-arkea

    ”Nauti nukkumisesta nyt vielä kun voit”- sanoo sadisti

    Tänä aamuna se iski. Otsikossa oleva lause on häirinnyt mua aina. Tuntuu, että se on vanhemmalta toiselle siirtyvä katkeruuden ja vahingonilon sekoitus. Ikään kuin passataan paska olo eteenpäin ja oma olo helpottuu 😀 Tänään sitten tajusin, että ihan oikeasti. Toi lause pitäisi olla kielletty, mutta vähän eri syystä. Meillä on valvottu noin viikko enemmän kuin ennen. Heräämisiä on kaksi per yö. Ennen ei ollut yhtään. Eli joo, meillä menee edelleen ihan hyvin, mutta jokainen herääminen kesken unien on kuin pientä kidutusta. Juuri 6kk täyttänyt vauvamme on ekaa kertaa flunssassa, sen takia annamme tietysti myös periksi opitusta yörytmistä. Tämä myötä olin jo ajatellut sanoa Ennalle päivemmällä, että varmaan hänen muutaman kuukauden…

  • vauva-arkea

    Hei, me maistellaan!

    Lähdimme maisteluissa liikkeelle 4kk iässä, ei jaksettu venata enää kauempaa. Vauva oli jo kärsimättömänä tsekkaillut meikäläisten syömistä muutaman viikon, nyt oli hänen vuoronsa. Tässäkin varmaan aloitusajankohtaa kannattaa miettiä oman harkinnan avulla, ohjeita on joka junaan, aikaisemmasta myöhempään. Me päädyttiin tähän, koska vauva on syönyt kuin härkä koko pienen ikänsä ja osoittanut kiinnostusta ruokaan jo hyvän aikaa. Me ollaan myös korvikesyöjiä eli imettämiseen liittyvistä seikoista ei tarvinnut huolia. Kuten kaikki tuoreet (ja ekan lapsen) vanhemmat, tankkasin tietoa joka suunnasta ja onneksi hyviä vinkkejä löytyikin suht helposti. Neuvolan listat kävimme ensimmäisenä läpi ja kirjastosta haimme aivan mahtava kirjan: Outi Väisäsen Samasta Padasta. Siinä on reseptejä ruoista, joita voi valmistaa koko perheelle 4kk…

  • seinä panimo
    Reissailua

    Kick-off Berliinissä!

    Olemme Ennan kanssa duunissa Helsinkiläisessä yrityskulttuurimuotoilutoimistossa Leidenschaftissa. Vaikka olemme myös molemmat vielä vanhempainvapaalla, saimme innokkaan kutsun osallistua vuoden 2020 kick-off reissuun Berliiniin. Meikä lähti messiin, Enna jäi säästämään akkuja seuraavaan matkaan. Rakastan matkustella ja myös järjestää (mitä vaan) =) Olen onnekseni saanut yhdistää näitä kahta duunien ohessa ja järjestää kaikenlaisia tiimireissuja mm. Bangkokiin, Islantiin ja Istanbuliin. Nyt oli sitten vuorossa Berliini. Matkan järjestämisen tärkeimpänä apuna mulla on aina ollut paikalliset kaverit tai tutut. Ilman tätä aspektia reissusta jää uupumaan sielu, ellei tee ihan älytöntä taustaduunia. Tässä ajassa kavereita ja tuttuja onneksi löytyy aina mistä vaan. Berliini on itselle tuttu kaupunki, siellä asuu tai on asunut paljon kavereita koulu- ja työpuolelta.…

  • vauva-arkea

    Apua vauvan öiseen älämölöön

    Meillä alkoi vauva älisemään noin neljän kuukauden ikäisenä. Oli syy hulinat tai hampaat, öisin tämä mölinä piti mua hereillä säännöllisesti. Vauva nukkui itse hyvin, varmaan unissaan harjoitteli puhumista, mutta äidillä unet jäi pahimmillaan muutamaan tuntiin. Onneksi näitä ei ehtinyt kuitenkaan olla kuin muutama. Keksin nimittäin ratkaisun. Omat piuhat varmaan vähän löysällä, koska keksin tämän vasta nyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös juu. Korvatulpat. Eikä mitkä tahansa korvatulpat, vaan apteekin suosituksesta korvakittitulpat, jotka muotoutuvat korvaan niin, että niiden kanssa on hyvä nukkua. Ihan mieletöntä! Sama kama toimii myös suojana uinnin, lentojen etc aikana. Huippukeksintö kaiken kaikkiaan. Tämä blokkaa äänet aika tosi hyvin, meillä onneksi on kuitenkin vauva, joka oikean…

  • Reissailua

    Vauvan kanssa ulkomailla, osa 3. Lomakohteessa

    Blogisarjan ekassa postauksessa kerroin jo matkan spekseistä, mutta vielä kertauksen vuoksi: Meitä oli matkalla mukana meidän kolmen (minä, mieheni ja vauva 4,5kk) lisäksi muuta perhettä, mm. isovanhemmat. Olimme viikon ajan Gran Kanarialla, all inclusive resortissa, Ocean Beach Clubilla. Matka-ajankohtana oli marraskuu. Tämä oli vauvan eka ulkomaanmatka ja sen kautta myös eka lentomme vauvelin kanssa. Lento oli 6 tuntia pitkä.  En kirjoita mitään päiväkirjaa tänne, mutta haluan nostaa muutamia omia havaintojani loman varrelta. Olen aiemmin käynyt Kanarian suunnilla vain Teneriffalla muutama vuosi sitten ja silloin ekaa kertaa myös tällaisessa all-inclusive hommassa. Jonkinlainen haju meiningistä siis oli, mutta tietysti mietitytti miten kaikki sujuu pikkuisen mukana ollessa. Ocean beach club on ilmeisesti melkein…

  • Reissailua

    Vauvan kanssa ulkomailla, osa 2. Vauvan matkatavaralista: Mitä pakata mukaan matkalle alle 6kk vauvan kanssa?

    Alta löytyvän tavaralistan avulla saimme viikon lomareissulle kaiken tarvittavan mukaan, oikeastaan mitään ei ollut liikaa tai liian vähän. Matkan speksit vielä antamaan perspektiiviä minkälaisella reissulla olimme: Viikko Kanarian saarilla, suorat lennot (6h suuntaansa), all-inclusive hotelli, joka päivä yli 20 astetta lämmintä. Jokainen reissu on tietysti erilainen, lyhyemmälle tarvitsee vähemmän, vauvan tarpeet muuttuvat ihan jo kuukausissa ja vuodenajat vaikuttavat vaatetarpeisiin etc. Ensi keväänä menemme viikoksi Lappiin, teen siitä postauksen ja tarvikelistan sitten myös! Tukholma ja Tallinna lisätään myös reissukuvauksina tammikuun aikana. Tässä eriteltynä kamat sen mukaan miten pakkasimme ne: Omat vaunut: Äitiyspakkauksen makuupussi kopan pohjalla Vaunujen lisävarusteet mukana, tässä postauksessa niistä tarkemmin Hoitolaukku lentokoneeseen: 5 vaippaa 6 korviketta, varmuudeksi ylimääräistä ihan…

  • Reissailua

    Vauvan kanssa ulkomailla, osa 1. Lentäminen

    Jännitys tiivistyi lentoa edeltävänä iltana. Olin käynyt jokaisen mahdollisen skenaarion päässäni läpi, kolunnut kaikki mahdolliset blogit ja listat ja suositukset, jutellut neuvolan kanssa jne jne. =) Perusteellisuus on välillä hyveeni, välillä voi ampua yli. Mutta kannatti. Noudatin hyviä vinkkejä ja olin koonnut oman listan pakkailuistamme (lisään tarvikelistan linkin tähän pian). Homma lähti liikenteeseen erittäin sujuvasti ja jatkui lomalla myös.  Pienet alkuspeksit reissusta:  Meitä oli matkalla mukana meidän kolmen (minä, mieheni ja vauva 4,5kk) lisäksi muuta perhettä, mm. isovanhemmat Olimme viikon ajan Gran Kanarialla, all inclusive resortissa, Ocean Beach Clubilla Matka-ajankohtana oli marraskuu Tämä oli tosiaan vauvan eka ulkomaanmatka ja sen kautta myös eka lentomme vauvelin kanssa. Lento oli 6 tuntia…

  • Johkun hoitolaukun sisältö
    vauva-arkea

    Hoitolaukku

    Noniin! Nyt päästään asiaan, meikät listasi rakkaiden ja paljon käytettyjen hoitolaukkujen sisällön, olkaatte hyvät! Yhdistimme kummankin sisällöt, koska paljon samaa. Mites teillä muilla, onko jotain hyviä vinkkejä tai ideoita? Vaipat, kosteuspyyhkeet ja hoitopöydän alusta. Ja kantapään kautta opitusti: Muovipusseja mahdollisten (Lue=väistämättömien) kakkakatastrofien varalle. Leikkiviltti jonka voi laittaa alustaksi paikassa kun paikassa. Vaihtovaatteet, tällä hetkellä kaksi bodya ja yhdet pöksyt. On ollut tilanteita kun nämäkään eivät ole riittäneet, mutta hätä keinot keksii. Kuolalappuja muutama Ruokaa varten eväille tarkoitettu säilöntäpussukka, joka eristää ulkoa tulevaa kylmää talvella (Clas Ohlsonilta löytyi hyvän kokoinen!) Varatutit ja tuttikotelo. Vaunukopanpohjalla pidän aina pyyhettä sekä kapalopussia varmuuden varalle. Harsoja ainakin yksi vaipparalliin ja yksi tai kaksi naaman hoitoon …

  • Reissailua

    Julkisilla liikkuminen

    Tämä jos joku kannattaa aloittaa heti kun vain kykenee. Samoin kun ihan ekat vaunukävelyt jännittivät, niin myös eka kerta bussissa ja ratikassa jännitti myös aivan sairaasti =) Mulle oli myös tärkeää, että mieheni oli ekoilla kerroilla messissä, uusia tilanteita on helpompi käydä läpi yhdessä. Hieman pelkäsin miten homma lähtee luistamaan, sillä meillä ei ole autoa (eikä toivottavasti tule olemaan, ainakaan omaa. Onneksi uudet auton vuokraus-, ja käyttömahdollisuudet kehittyvät koko ajan). Liikkuminen on kuitenkin mennyt ihan superhyvin. Olen kokenut julkisillaliikkuja eli sinänsä tuttua puuhaa, mutta kyllä toi rattailla liikkuminen tuo ihan oman vivahteensa.  Pelkäsin hieman kauhutarinoita, joissa ihmiset tunkevat neuvomaan ja arvostelemaan, jos lapsi inahtaakaan bussissa tai jos olemme muiden tiellä.…

  • Juhlintaa

    Rennot nimiäiset

    Kuten postauksista varmasti tulee ilmenemään ajan myötä, rakastan järjestää erilaisia juhlia ja tapahtumia. Nimiäisten järkkäilemistä odotin innolla, olihan juhlan aihe maailman paras ja kaikki siihen liittyvä vain ihanaa kaunista ja söpöä hattaraa 🙂  Hyvä veto näin jälkikäteen ajateltuna oli järjestää ja suunnitella kaikki mahdollinen ennen synnytystä. Näin pystyimme vauvan ekojen viikkojen aikana keskittyä olennaiseen ja nimiäiset saatiin pidettyä suht nopeasti ja läheiset ihmiset pääsivät ihastelemaan sekä juhlimaan rakasta tulokasta. Ensimmäisen tietysti mietimme kuinka isot juhlat järjestämme. Rajasimme kutsuvieraat niihin, joiden ainakin oletamme olevan lapsemme elämässä mukana. Tottakai muitakin tärkeitä ihmisiä olisi ollut, mutta vieraslistalle tuli noin 55 henkeä, kun johonkin oli raja vedettävä.  Juhlien pitopaikaksi valikoitui ihmismäärän takia isovanhempani asunto,…